Tapahtumia ja ohjelmaa

Loppiainen 6.tammikuuta 2016

Aloitamme kevätkauden kuten tavallista jo loppiaisena jolloin tarjoilemme vielä joululaatikoita ,silliä,lihapullia ja Jansson sekä muuta mukavaa naposteltavaa.

Ensiksi Sisukkaiden johtokunta kokoontuu k.11 keskustelemaan v.2015 tilinpäätöksestä ja hieman tulevasta. Samoin ovat vuosikokoukselle esitettävät asiat käsillä jotka johtokunnan tulee käsitellä ennen vuosikokousta helmikuun alussa.

Iltapäivän päätteksi on karaoken vuoro ja meillähän on tunnetusti liukas lattia joten ei kun lakerikengät mukaan että pääsee hieman taivuttelemaan näin pyhien jälkeen.Tervetuloa mukaan uuden toimintavuoden kiireisiin.

Yhdistyshän täyttää 15 vuotta huhtikuun alussa ja tottakai sitäkin juhlimme sitten aikanaan,mutta sitä ennen on monta erilaista tapahtumaa ja toimintaa joihin voimme osallistua. Toimintakalenterit pitävät kaikki jäsenet ajan tasalla joten olemalla mukana saat aina ajankohtaiset tiedot tulevista tapahtumista.

Helmikuun 7 päivä

Tapahtumakalenteri Helmikuulle 2016

7.2 Sunnuntaina keittiökerho kokoontuu k.9 Källgatan 13. Näkövammaisyhdistyksen vuosikokous alkaa k.11 ja sen jälkeen lohikeitto, voileivät ja juomat.Sisukkaiden vuosikokous ruokailun jälkeen. Kokouksissa esillä sääntömääräiset asiat valitaan puheenjohtaja ja johtokunnan jäsenet sekä muut mahdolliset toimihenkilöt.Kaikki tarjoilu ilmaista jäsenille,samoin myös parkki.Päivän teemana yhdistystietous

 

11.2 Torstaina on jälleen keittiökerho vauhdissa ja  aloittaa k.9 ruoka valmiina k.12 minkä jälkeen tiedotukset onnittelut kahvit ja yhteislaulu jossa säestävät Reijo-Erkki ja Samuli.

18.2 Torstaina on jälleen kerhotoimintaa ja ruokailu k.12 jonka keittiökerho valmistaa .Tiedotukset onnittelut vuosia täyttäville -kahvitarjoilu ja yhteislaulu säest.ja laulattaa Paavo Niva

Su.21.2 On peruttu koska oli tullut kaksi tilausta samalle päivälle ja olimme siinä asiassa toisena.Näin ollen on Paavo Niva meillä jo torstaina 18.2 ja on luvannuit laulatta ja viidyttää meitä.

Tervetuloa. 

25.2 Tänään on Näkövam,maisyhdistyksen vuoro laittaa ruokaa. Veikkauskävely alk.n.k.11 Ruokailu k.12 ja kuten aina torstaisin on tiedotukset onnittelut ja pullakahvit sekä yhteislaulu jossa säestävät Reijo-Erkki ja Samuli

 

Maaliskuun 20 sunnuntai Karaoke 

20.3 aloitamme K.12 Karoken merkeissä. Källgatan 13 Vetäjinä Eija ja Reijo Kinnunen ja tarjolla kahvit ja voileipä hintaan 20 kr.

Muistathan että parkki on kaduilla   sunnuntaisin ilmainen 

FHH Sisukkaat 15 vuotta

Yhdistyksemme täyttää 15 vuotta huhtikuun alussa ja juhlimme sitä sunnuntaina 24 päivä.Samalla vietämme kevätjuhlaa joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Juhlaan on vapaa pääsy ja siellä tarjoillaan ruokaa kaikille ,Ohjelmassa paljon musiikkia tukena Eija ja Reijo Kinnunen ja kaikki karaokelaulajat mieslaulajat,runoja,ja tietenkin muistamme kauan mukana olleita aktiivijäseniä Diplomien jako.

Muistattehan että silloin on myös parkki vapaa ,joten on aikaa olla mukana juhlassa.

Tarjoilu.

Arvontaa 

Lisätietoja saa puheenjohtajalta Virpi Saarenpäältä puh 073/9323382 tai 021/417120

Päivän matka Ahvenanmaalle 18.5-2016

Toukokuussa 18 päivä lähdemme ilmaiselle risteilylle Ahvenanmaalle .

Linja auto lähtee Hallstasta 04.35 ja Västeråsin asemalta 05.15 kohti Tukholmaa ja Vikinglinjan uusinta laivaa Viking Grace joka vie meidät Ahvenanmaalle ja siellä laivan vaihto ja takaisin Amorellalla.

Olemme kotona Västeråsissa jälleen noin k.19.30 

Lähtijöitä on ilmoittautunut viimetietojen mukaan 74 jäsentä.

Eipä muuta kuin hyvää matkaa kaikille.

 

Siirrymme Kesäaikaan 2016 

Tapaamme jälleen Norra Björnön maisemissa torstaina 16 kesäkuuta k.12 yhdessäolon merkeissä.Kuulumisia ja raportit matkoilta .Pullakahvit kaikille jäsenille ,yhdistykset tarjoaa.Paikalla Virpi ja Eero

Jälleen torstaina 30.6 k.12 kokoonnumme Norra Björnön kavilassa-CAFE BJÖRNEN ja siellä se juttu lentää kahvikupposen keralla.Hyvät oli pullat viime kerralla toivottavasti on sama leipuri asialla.

Nähdään.

Nyt ollaaan jo heinäkuun loppupuolella, mutta aina vain tapaamme torstaisin Björnön Cafe Björnen jossa kuulemme viimeiset ja siellä on myös mahdollisuus varata paikka silakkamarkkinoille 3.10-16 olis lähtö ja meidän oma laivamme Cabriella vie matkaan.

 Bussi lähtee Hallstahammarista ja tuo takaisin 

Hej!
Prova att göra en egen webbsida precis som jag.
Det är enkelt och du kan prova helt gratis.
ANNONS